Rääpy

Rääpy vahtaa marsuja toukokuussa 2012

Nyt seuraa lupaamani Rääpyn esittely. Tuon ihanan, toisinaan ärsyttävän äkäisen, mutta sitäkin suloisemman prinsessan elämän alkutaival on harmaiden pilvien reunustama.

Vuoden 2007 lokakuussa oli lumi satanut maahan jo aikaisin ja pakkanenkin paukkui kohtuullisen kovasti ajankohtaan nähden.


16.10. kun ilta oli vaihtumassa yöksi ja olimme laittamassa nukkumaan havahtui isäni ulkovalon syttymiseen ja outoon ääneen, joka kuului etuoven takaa. Aukaistuaan oven, juoksi hyvin laiha ja kylmettynyt kissa sisälle lämpimään surkeasti naukuen. Keräännyimme koko talon väki ihmettelemään tuota pakkasillan vierasta ja kun talosta ei löytynyt mitään kissalle sopivaa ruokaa, annoimme sille paremman puutteessa leipää, jota kissa söikin todella valtavalla ruokahalulla. Otin kissaparan viereeni lämpimään laittaessani nukkumaan, mutta pian havahduin kissan levottomuuteen. Laitettuamme valot päälle havaitsimme kissan saaneen keskenmenon, pienen nyytin, jota ei vielä kissan pennuksi tunnistanut.

Kun lokakuiselle vieraallemme ei löytynyt omistajaa ja kun sain silloisen vuokraisäntäni suostumaan kissan asunnossani olemiseen, niin leikkautimme Rääpyn ja siitä tuli minun kissani noin vuoden ikäisenä. Alkutaipaleemme ei tosin ollut kovin hohdokas, sillä parannuttuaan kävi ilmi kissan todella äkäinen luonne ja myönnän ajoittain jopa pelänneeni tuota äkäistä ja murhanhimoista kissaa, silti en luovuttanut ja tänä päivänä Rääpy on oma pikkuinen ihana prinsessani, jota vaalin ja rakastan, vaikka sen luonne koetteleekin välillä hermoja.

Rääpy toipuu kodin lämmössä 10/2007

Rääpyn kanssa joudumme valitettavan usein kulkemaan lääkärissä, sillä löytö ajankohdan aikainen kylmettyminen vaikuttaa elämäämme yhä tänäkin päivänä ja Rääpy on todella herkkä saamaan virtsatientulehduksen, minkä lisäksi se kärsii aika-ajoin muistakin tulehduksista, joita hoidamme vuoronperään. Myös sen hämärä menneisyys vaikuttaa sen kykyyn luottaa ihmisiin ja vaikka se onkin kaikkien vieraiden kimpussa, niin harvan syliin se hyppää ja vielä harvemman syliin se laittaa makaamaan ja minunkin syliini se hyppäsi vasta vuoden päästä löytymisestään, eikä se ole edelleenkään mikään sylikissa, vaikka yhteistä taivalta olemmekin kulkeneet jo vuosia.

Toivonkin saavani viettää vielä useita vuosia Rääpyn rinnalla, sillä hän on elämäni valo ja ne hetket, kun Rääpy hyppää syliini ja vaimeasti opettelee kehräämään (se ei kehrää, se tuhisee) antavat niin paljon, ettei sitä voi kuvailla ihmiselle, joka ei ole samanlaista luottamusta saanut kaltoin kohdellulta eläimeltä.