Kuljetuslaatikoita 17.5.2013 |
Mun marsulassa näyttelyihin valmistaudutaan vähän vaihtelevasti. Toisinaan aloitetaan jo viikkoa aikaisemmin, mutta nyt kun viime viikonloppuna oli jo osalla marsuista näyttelyt takana, niin valmistelut jäi tällä kertaa tälle päivää (ja tätä kirjoittaessani mulla on vielä pari hommaa tehtävänä ennen kuin voin vetäytyä peiton alle keräämään voimia huomista reissua varten).
Tänään marsujen valmistelut edistyivät järjestyksessä, kynnet, korvat, rasvarauhanen, pesu, kuivaus ja sitten tassunpohjat. Jakovasti yritän muistella, että olenkos minä nyt sitten varmasti muistanut kaiken huomista varten. Mukaan olen pakannut kamman, karstan, vanulappuja, vettä, rätin, korvanpuhdistusaineen, rasvan, pellettejä, tarraharjan ja kohta pilkon tomaatit ja kurkut, sekä pakkaan saalaatin valmiiksi huomista varten. Sitten pitäisikin alkaa olemaan kaikki valmiina ja enää tarvitseekin jännittää sitä, että muistanhan ottaa tuoreet ja omat evääni jääkaapista matkaan ja toki se, että heräänhän varmasti ajoissa eli 5.00!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti