torstai 9. toukokuuta 2013

Hunajan onnettomuus

Kaikista varovaisuudesta ja varotoimista huolimatta onnettomuuksiakin voi silloin tällöin päästä tapahtumaan, niin tapahtui meidänkin marsulassa viiko sitten torstaina eli 2.5.

Esitteliin kaverilleni marsujani ja vuorossa oli Hunaja. Seisoimme marsukaapin vieressä ja aivan yhtäkkiä Hunaja teki jotain, mitä se ei ollut koskaan ennen tehnyt, se päätti pyrkiä takaisin kaappiin. Se hyppäsi, mutta kaapin luukkuhan oli tietenkin kiinni, se törmäsi luukkuun ja tippui lattialle, ei siinä ehtinyt kissaa sanoa.

Nopeasti otimme Hunajan kiinni ja sitten alkoikin perusteellinen terveystarkastus, luiden kokeileminen ja kun marsukin käveli normaalisti ehdimme jo vähän huohahtaa ennen kuin kurkkasin tytön suuhun, siellä oli verta, kaikesta päätellen veri tuli yläetuhampaiden ikenistä. Itku siinä tuli, onneksi oli kaveri mua lohduttamassa. Vaikeaa oli myös ostajalle tiedottaa, ettei Hunaja nyt pääsisikään ihan heti heille muuttamaan.

Maanantaina 6. päivä Hunajalla sitten oli tippunut toinen yläetuhammas sitten pois (sitä me vähän odottelimmekin). Ruoka kuitenkin Hunajalle maittoi todella hyvin ja suuhun katosi niin heinät kuin pelletitkin, porkkana piti tytölle kuitenkin sipultaa.

Tiistaina 7. päivä Hunajalla heilui sitten melkein irti se toinenkin yläetuhammas, mutta siitäkin huolimatta salaatti katosi Hunajan suuhun ripeästi ja pelleteistä vain ne kovat kelpasi, eikä minun hänelle vartavasten pehmennetyt, heinäkin maittoi.

Keskiviikkona 8. päivä uudet hampaat jo pari milliä näkyvissä.

Tänään sitten näyttää siltä, että se melkein irti heilunut hammas on kääntynyt taaksepäin kitalakeen kiinni, en sille omin avuin mitään voinut tehdä. Seurataan ja katsotaan haetaanko huomenna apua muualta, jos se ei siitä itsestään irtoa. Jatkan siis potilaan tarkkailemista haukkana.
Hunaja ja Orchid 30.4.2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti