maanantai 18. helmikuuta 2013

Poikue mietteitä kevät 2013

Liiankin hyvässä muistissa on vielä vuoden 2012 marraskuinen tradegia, kun ihastuttava Cila jouduttiin lopettamaan kera 3 poikasen (a-poikue) tiineysmyrkytyksen vuoksi. Se oli hetki, jolloin jouduin oikeasti kunnolla punnitsemaan haluanko ottaa tuota riskiä enää toistamiseen, kestänkö jos joudun vielä menettämään toisen rakkaan naaraan.

Kuitenkin härkää oli otettava sarvista ja joulukuussa 2012 astutin ihastuttavan Mokan Lystillä, osaksi tarkistaakseni Lystin kyvykkyyden ja saadakseni itselleni suklaa- ja pitkänturkinkantaja naaraan Gizmolle morsiammeksi. Valitettavasti Mokka kuitenkin sai keskenmenon tammi-helmikuun 2013 vaihteessa ja jälleen jouduin kasvokkain marsujen yhden vitsauksen kanssa. Onneksi Mokka kuitenkin selviytyi hyvin, kadottamattaa ruokahaluaan.

Tammikuussa 2013 astutin myös Hunajan Gizmolla. Hunajanhan hommasin vartavasten Gizmolle morsiammeksi, sillä on 3.13-6.25% mahdollisuus että Hunaja kantaa punasilmäisyyttä ja täten voisi olla 25% mahdollisuus saada punasilmäisiäpoikasia Hunajasta ja Gizmosta aikaiseksi. Osasyy Hunajan hankintaan oli myös sen kaunis lemonagouti/cream/white väri, minä kun olen harmitellut Ma Cherin ikää, niin Hunaja saa korvata tuon loven.
Divine Mississippi Marshmallow Mudcake "Mokka" x Snowfall's Catalyst "Lysti"


Tällä hetkellä on myös Mokka astutettuna uudelleen Lystillä ja jännitämmekin onko tyttö kantavana. Hunajan kantavuudesta ei ole vielä 100% varmuutta, mutta sekin asia selvinnee pian, sillä astutuksesta tulee torstaina 21.2 kuluneeksi 6 viikkoa. Elämme siis marsulassamme varsin jännittäviä aikoja!

Mokan ja Lystin mahdollisista poikasistahan on siis tarkoitus jättää naaras itselleni. Väreinähän ei pitäisi tulla muuta kuin black/golden ja black/golden/white poikasia, mutta emme pois sulje myöskään mahdollisuutta, että Lystin suvusta löytyisi yllätyksiä kauempana suvussa (siis jotain muuta kuin dominoivaa mustaa tai goldenagoutia), Mokan suku kuitenkin on melko kirjava, joten sieltä voi tullakin mielenkiintoisia ylläreitä. Karvanlaadulta vuorostaan odotamme sileäkarvaisia, joilla voi olla ns. peruaanirusetit.
Hunaja x Gizmo


Hunajan ja Gizmon poikaset vuorostaan voivat olla paljon kirjavampaa kuntaa (oikeastaan melkein kaikki marsujen värit mahdolliset), mutta sieltä kotiin tahtoisin naaraspoikasen, jolla olisi punaiset silmät, myös bb alleelit omaava olisi otollinen kotiin jäävä naaraana, mikäli punasilmäisiä ei synny. Karvanlaadultaan on odotettavissa sileäkarvaisia poikasia, joilla voi olla peruaaninrusetit. Myöskään mahdollisuutta pitkäkarvaisiin poikasiin emme voi pois sulkea, sillä vaikka Hunajan kummallakaan vanhemmalla ei ole pitkääturkkia, niin niistä jompikumpi voi hyvinkin sitä kantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti