Jää hyvästit rakkaimpain, in loving memory of Rääpy

Tammikuulta lähtien mie jo aloin arpoa mitä teen Rääpyn kanssa. Se oli selvästi kipeä ja sen sauraushistoria kun oli niin kirjava, niin oikeastikin miettiin vakavasti onko jatkuvasti eläinlääkärissä ravaaminen ja kipeänä oleminen kissan arvoista elämää. Ja eihän se ole.

Päätöksen seurauksena rakkaista rakkain, ihanaakin ihanempi äkäinen leijonani matkasi parempaan paikkaan 13.2.2014. Rääpy käytiin hautaamassa eläintenhautuumalle, jonne tässä keväämmällä käyn pystyttämässä kunnollisen muistokyltin.

Itseasiassa mie kirjoitan tätä tekstiä 24.2, koska en ole aikaisemmin kyennyt. Meidän talo tuntuu niin tyhjältä, Tiitinen oli ensimmäisen viikon ihan hukassa ja selvästi kaipasi Rääpyä. Veeti oli kuulemma ensimmäisen illan myös ihmetellyt, mutta sen jälkeen kolli on ollut vapautuneempi.

Mä tulen ikuisesti kaipaamaan Rääpyä ja se tulee aina olemaan Harmin kanssa mulle ne the kissat, vaikka mulle tuleekin varmasti vielä olemaan useampikin kissa. Näillä näkymin laumaan muuttaakin parin päivän päästä 10 -vuotias valkoinen leikattu kolli, mutta hänestä lisää myöhemmin.

Koiruus nimeltään Neiti

Meille muutti perjantaina 16.8 uusi laumanjäsen. 2 vuotias eli heinäkuussa 2011 syntynyt seropi narttu Neiti. Neiti on ihana, kiltti, kaikkia rakastava viisas tyttönen (välillä vähän liiankin viisas, kun ällyyttää mua 6-0).

Neidin isä on labbis ja emä labbis-saku-collie mix, kooltaan Neiti on n. 55cm korkea ja painoa on tällä hetkellä 19kg, paino tosin tule varmaan nousemaan, sillä se on imetyksen jälkeisessä kunnossa, pennut vieroitettu siis vasta hiljattain.

Meillä on Neidin kanssa sujunut yhteiselon alku noususuhdanteisesti kehittyen hihnakäytöksessä ja kotona marsujen huomiotta jättämisessä. Noi kaapissa kuikuttavat eläimet tahtovat olla Neidistä hyvin, hyvin mielenkiintoisia.

Neiti tulee toimeen niin toisten koirien, kuin kissojenkin kanssa. Se myös rakastaa kaikki ihmisiä lapsista vaareihin. Eikös kuulostakin melko täydelliseltä? ;) Kissat eivät vielä oikein tosin ota Neitiä avosylin vastaan. Rääpy komentaa Neitiä, jos tämä meinaa innostua liikaa ja muutenkin Rääpy on Neidin suhteen kaikista rennoin. Veeti taas tahtoo syödä Neidin ruuat ja tyttö kiltisti katsoo vierestä ja odottaa kunnes saan ajettua uppiniskaisen kissan pois Neiti paran ruuan kimpusta. Tiitinen ei oikein vielä osaa luottaa, se on asustanut perjantaista lähtien kirjahyllyn päällä, ikkunalaudalla ja saunassa. Tällä hetkellä Tiitinen kuitenkin yrittää hiippailla keittiöstä tänne olohuoneeseen, vähän otetaan takapakkia välillä, mutta edistytään silti koko ajan :)

Jatkossa saatte siis kuulla myös enemmänkin juttua Neidistä ja kehityksestämme :)

Kattihaaste #22

Osallistumme jälleen kattihaasteeseen, tällä kertaa vuorossa on #22: Kassi.

Meillä ei enää kovinkaan paljoa viihdytä kasseissa, liekkö syynä kissojen ikä vai se, etten enää useinkaan anna heille tilaisuuttaan toteuttaa tuota viettiä (riitti se ainoa kerta, kun Rääpy teki tarpeensa ukon putkikassiin). Putki- ja reenikassien lisäksi ruokakaupan muovipussit ovat kissojen mieleen, mutta nehän ovat kiellettyjen listalla jo vaarallisuutensa vuoksi.

Tällä kertaa haasteeseen osallistuu Rääpyn lisäksi Tiitinen. Kuvan otto hetkellä Tiitinen oli vasta ihan pentu, minulla ollut alle kuukauden, mutta jo hyvin ystävystynyt Rääpyn kanssa.

Rääpy ja Tiitinen tutkimassa äitin reissukassia 2008.

Kattihaaste #21

Päätinpäs itsekkin ottaa ensimmäistä kertaa osaa Kattihaasteeseen, vuorossa on #21 Tottelematon.

Mun kissakolmikko on varmaan kurittomin päällä maan, joten kuvamateriaalia tottelemattomuudesta löytyy vaikka millä mitalla ja valinnan teko osallistumiskuvien suhteen oli vaikeaa. Päädyin kuitenkin kissojeni ehkäpä toiseksi ärsyttävimpään tapaan eli jyrsijöitteni kiusaamiseen ja vanhimpiin todistusaineisto kuviin.

Kuvissa Rääpy kiusaa edesmenneitä hamstereitani elokuussa 2008, onneksi yksikään häkki ei tuolloin tippunut hyllystä alas. Tänä päivänä kiusankohteena onkin sitten Pahis-hiireni (marsut ison kokonsa vuoksi saavat olla suhteellisen rauhassa).

Rääpy

Rääpy vahtaa marsuja toukokuussa 2012

Nyt seuraa lupaamani Rääpyn esittely. Tuon ihanan, toisinaan ärsyttävän äkäisen, mutta sitäkin suloisemman prinsessan elämän alkutaival on harmaiden pilvien reunustama.

Vuoden 2007 lokakuussa oli lumi satanut maahan jo aikaisin ja pakkanenkin paukkui kohtuullisen kovasti ajankohtaan nähden.


16.10. kun ilta oli vaihtumassa yöksi ja olimme laittamassa nukkumaan havahtui isäni ulkovalon syttymiseen ja outoon ääneen, joka kuului etuoven takaa. Aukaistuaan oven, juoksi hyvin laiha ja kylmettynyt kissa sisälle lämpimään surkeasti naukuen. Keräännyimme koko talon väki ihmettelemään tuota pakkasillan vierasta ja kun talosta ei löytynyt mitään kissalle sopivaa ruokaa, annoimme sille paremman puutteessa leipää, jota kissa söikin todella valtavalla ruokahalulla. Otin kissaparan viereeni lämpimään laittaessani nukkumaan, mutta pian havahduin kissan levottomuuteen. Laitettuamme valot päälle havaitsimme kissan saaneen keskenmenon, pienen nyytin, jota ei vielä kissan pennuksi tunnistanut.

Kun lokakuiselle vieraallemme ei löytynyt omistajaa ja kun sain silloisen vuokraisäntäni suostumaan kissan asunnossani olemiseen, niin leikkautimme Rääpyn ja siitä tuli minun kissani noin vuoden ikäisenä. Alkutaipaleemme ei tosin ollut kovin hohdokas, sillä parannuttuaan kävi ilmi kissan todella äkäinen luonne ja myönnän ajoittain jopa pelänneeni tuota äkäistä ja murhanhimoista kissaa, silti en luovuttanut ja tänä päivänä Rääpy on oma pikkuinen ihana prinsessani, jota vaalin ja rakastan, vaikka sen luonne koetteleekin välillä hermoja.

Rääpy toipuu kodin lämmössä 10/2007

Rääpyn kanssa joudumme valitettavan usein kulkemaan lääkärissä, sillä löytö ajankohdan aikainen kylmettyminen vaikuttaa elämäämme yhä tänäkin päivänä ja Rääpy on todella herkkä saamaan virtsatientulehduksen, minkä lisäksi se kärsii aika-ajoin muistakin tulehduksista, joita hoidamme vuoronperään. Myös sen hämärä menneisyys vaikuttaa sen kykyyn luottaa ihmisiin ja vaikka se onkin kaikkien vieraiden kimpussa, niin harvan syliin se hyppää ja vielä harvemman syliin se laittaa makaamaan ja minunkin syliini se hyppäsi vasta vuoden päästä löytymisestään, eikä se ole edelleenkään mikään sylikissa, vaikka yhteistä taivalta olemmekin kulkeneet jo vuosia.

Toivonkin saavani viettää vielä useita vuosia Rääpyn rinnalla, sillä hän on elämäni valo ja ne hetket, kun Rääpy hyppää syliini ja vaimeasti opettelee kehräämään (se ei kehrää, se tuhisee) antavat niin paljon, ettei sitä voi kuvailla ihmiselle, joka ei ole samanlaista luottamusta saanut kaltoin kohdellulta eläimeltä.