keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Lisäännyttäjä vai kasvattaja?

Olen pitkään jo miettinyt lisäännyttäjän ja kasvattajan eroja. Missä vaiheessa kyseessä on vain lisäännyttäjän työn tulos ja milloin ihminen voi hyvällä omalla tunnolla kutsua itseään kasvattajaksi ja toimiaan jalostamiseksi. Tässä asiassa on kaksi puolta, sillä kukaan lisäännyttäjä ei varmasti itseään siksi nimitä ja kasvattaja termin käyttö on usein harhaan johtava.

Olen ajatellut räikeimmän rajan lisäännyttäjän ja kasvattajan välille vetävän se seikka, että lisäännyttäjä ei osaa kertoa kunnon syytä miksi tietyllä yhdistelmällä on teetetty poikaset. Eläimiinsä ja kasvatustyöhönsä paneutuva kasvattaja osaa asiaa kysyvälle perustella, miksi on valinnut kyseiselle naaraalle juurikin tämän uroksen. Kasvattaja osaa myöskin kertoa, mitä yhdistelmästä on haluttu ja vastauksena ei varmasti ole 'Kuhan nyt tyttö tulisi' tai 'Kun ne on niin söpöjä'. Se onko kysymyksessä rotu marsu vai risteytys ei kerro vielä onko kysymyksessä lisäännyttäjän työn jälki vai kasvattajan tarkoin miettimä tulos. Monella virallisellakin kasvattajalla syntyy myös risteytyksiä, hyvästä syystä. Samoiten myös lisäännyttäjillä voi syntyä rotupoikasia, vaikka tämä ehkä harvinaisempaa onkin.

Yksi merkki millä erottaa lisäännyttäjän ja kasvattajan toisistaan on se, kuinka kiire poikasista on päästä eroon. Myynti ilmoituksissa lisäännyttäjillä voi lukea 'Myydään kiireesti' tai hintaa alennetaan tasaista tahtia, että tilaa vievästä urospoikasesta, jonka tilantarpeeseen ei ollut varauduttu kun naaras oli hetken mielijohteesta astutettu. Kasvattajat vuorostaan ottavat huomioon jo poikuetta suunnitellessa, että kaikille on tilaa ja poikasille oetsitään kaikessa rauhassa oikeanlaiset ja hyvät kodit, toisinsanoen kasvattajalla ei ole tuntuva kiire päästä poikasista eroon.

Ostajan päätettäväksi jääkin sitten haluaako ostaa marsunsa lisäännyttäjältä, kasvattajalta vaiko eläinkaupasta (tällä kertaa emme kuitenkaan puutu eläinkaupan tarjontaan, siitä juttua mahdollisesti seuraavalla kerralla). Lisäännyttäjän marsut eivät välttämättä ole sen sairaampia kuin kasvattajien marsut, vaikka lisäännyttäjien marsujen taustat harvemmin ovat tiedossa, eikä suurelle osalle ole saatavana edes sukutaulun puolikasta. Kasvattajalta ostettu marsu on kuitenkin useammin enemmän juuri kerrotun lainen ja yleensä kasvattaja osaa kertoa marsun mahdollisista sukurasitteista.

tiistai 24. syyskuuta 2013

In loving memory of Niki


Suolistotulehduksen ja kovan ripulin seurauksena Nikin elintoiminnot pettivät 24.9.2013 klo 23:51.

Niki rakas sairastaa

Tuntuu, että marsulaamme seuraa suru toisensa jälkeen. Ensin Molina kuoli, sitten Lysti ja Mokka laihtuivat kamalasti ja nyt on sitten Nikin vuoro laihtua.

Nikillä alkoi ripuli 18-19.9 eli viikko sitten. Sain sen kunnon jo viikonloppuna kohenemaan koti konstein, mutta eilen illalla sen kunto romahti siihen malliin, että tänä aamuna ekana ku silmäni avasin, niin eläinlääkäriin varasin ajan nesteytystä varten.

Kotiin saatiin Ditrim -antibioottikuuri 2x0,4ml/d 7-10d ajan, sekä illaksi laitettavaksi vielä nestettä nahan alle. Takahampaissa ei näkynyt mitään hälyttävää, joten hoidetaan tosiaan suolistotulehduksena. Toivotaan, että rakkaani tästä tokenisi nopeati, sillä sen paino on huolestuttavan alhainen.

maanantai 9. syyskuuta 2013

R.I.P. Molina

Rakas ihana oma kasvattini Molina jouduttiin tänään hätälopettamaan. Ottaessani juomapullot täyttöä varten pois oli kaikki hyvin, tullessani 5 minuutin kulutta takaisin täysien vesipullojen kanssa löysin Molinan tuskissaan makaamassa. Nyt Molina uinuu yhdessä Elsin ja kumppaneiden kanssa.

Mä en tiedä mitä sille tapahtui. Ulkoisesti kaikki vaikutti ja tuntui normaalilta, Molinalla vain oli kovia tuskia. Se vain makasi. Nyt sillä ei ole enää kipuja. Lepää rauhassa rakas ihanuuteni!


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

OSJH:n Limingan pet-näyttelyt 31.8

Eilen oltiin edustamassa OSJH:n omissa näyttelyissä. Päivä oli yllättävän lyhyt eläinmäärään katsoen kun marsujakin oli ilmoitettu 36! Ennakkoilmoittautuneista marsuista vain 2 jäi pois. Hiiriä taasen paikalla oli vain 4, joista 2 oli minun!

Marsujen taso oli todella hyvä ja alle 91 pst. ei kenellekään jaettu. Tuomarina toimi Essi Saloranta, joka ensimmäistä kertaa toimi tuomarina marsuilleni ja yllätyin todella positiivisesti saamistamme pisteitä ja arvosteluista. Saanen siis esitellä marsujeni saamat arvostelut.

Putte, 3kk
Yleiskunto 23,5/25; Hyvin kehittynyt, vauveli
Turkki 13,5/15; Puhdas, hieman hilsettä
Korvat 5/5; Ok
Silmät 5/5; Ok
Kynnet&Tassunpohjat 10/10; Täydellisessä kunnossa
Rasvarauhanen 10/10; Puhdas
Hampaat 5/5; Ok
Käsiteltävyys 18/20; Ikäisekseen rauhallinen, jännittää
Yleisvaikutelma 5/5; Hassu hörökorva
Yht. 95/100 ja LKV Baby + KUMA

Molina, 3kk
Yleiskunto 23/25; Hieman hoikka, mutta on vielä vauva
Turkki 13/15; Puhdas, hilsettä
Korvat 5/5; Puhtaat
Silmät 5/5; Kauniit
Kynnet&Tassunpohjat 10/10; Hyvin hoidettu
Rasvarauhanen 10/10; Ok
Hampaat 5/5; Ok
Käsiteltävyys 18/20; Ihan ok ikäisekseen
Yleisvaikutelma 5/5; Aivan ihana vauva =)
Yht. 94/100 ja KUMA

Snow, 5kk
Yleiskunto 23,5/25; voisi olla hieman massakkaampi, sopusuhtainen
Turkki 14/15; Puhdas ja kaunis, aavistus hilsettä
Korvat 5/5; Puhtaat
Silmät 5/5; Ok
Kynnet&Tassunpohjat 10/10; Hyvin hoidettu
Rasvarauhanen 10/10; Ok
Hampaat 5/5; Puhtaat
Käsiteltävyys 18,5/20; Tosi rauhallinen ikäisekseen
Yleisvaikutelma 5/5; Maija Mehiläinen
Yht. 96/100 ja LKV Jun + PPM3 & eliittipet -kortti!

Pekoni, 19kk
Yleiskunto 23/25; hieman luiseva
Turkki 13/15; hieman hilsettä, puhdas
Korvat 4,5/5; korvanlehden päällä hilsettä
Silmät 5/5; Kauniit
Kynnet&Tassunpohjat 9,5/10; yksi kynsi leikattu suoneen, tassunpoh. pehm.
Rasvarauhanen 10/10; puhdas
Hampaat 5/5; Ok
Käsiteltävyys 18/20; jännittää, mutta kiltti
Yleisvaikutelma 5/5;
Yht. 93/100

Puolenpäivän maissa olleen ruokatauon aikana olin pitämässä pikkukisoja ja viimeisimpänä sitten arvosteliin pehmoeläinluokan. Oli kyllä tosi hauskaa hommaa ja varmasti tulen arvostelemaan pehmoeläimiä vastakin. Osallistujia oli peräti 9 ja kaikki niin ihanasti rakastettuja hoidettuja. Harmi kun unohtu ottaa kuvia, varsinkin Veeti pupusta olisi kiva ollut ottaa kuva, kyseessä nimittäin oli vanha posliini pään ja tassun päät omaava pupuliini. Eli vanhasta lelusta oli kysymys ja oli todella hienossa kunnossa! Hyvin mieleen painuva!

Hiiriä ei tosiaan montaa ollut paikalla. Kaksi minun ja kaksi Karjalaisen Satun. Tuomarina toimi Heidi Ahvensalmi ja lopputulos oli kyllä minulle täysi yllätys, minä kun olin ihan ajatellut, että Satun hiiret voittaa taas, noh toisin kävi;

Queen, 5kk
Yleiskunto; Hyvässä massassa oleva nuori hiiri. Reipas ja pirteä.
Turkki; Puhdas ja sileä
Korvat, silmät, hampaat; Silmät söpön vastaheränneet, korvat ja hampaat ok
Käsiteltävyys; Oikein hyvä käsitellä vaikka hieman jännittää
Yleisvaikutelma; Hurmaava nuori neiti
Arvosana; erinomainen
Queen oli Pet1 & BIS7!

Keiju, 6kk
Yleiskunto; Nyt ok massa, tarkkaile ettei liho lisäksi. Lihakset ok
Turkki; Silkkinen
Korvat, silmät, hampaat; Söpöt hörökorvat, silmät ja hampaat hyvät
Käsiteltävyys; Vilkas ja eloisa.
Yleiskunto; Kova meno päällä
Arvosana; erittäin hyvä
Keiju sai EP:n hörökorva

Että semmoinen päivä oli meillä. Jospas tää auttais saamaan takaisin näyttelyjännityksen.

Kuvia näyttelyistä löytyypi täältä.