In loving memory of Elsi

Elsi saapuessaan 7.8.2012

Elsi rakas, oma ma cherini sulostutti elämääni melkein vuoden päivät. Elsi oli laumansa yksinoikeutettu johtaja, oman arvonsa tunteva ja hyvin määrätietoinen. Se rakasti syömistä ja sen kanssa taistelimmekin jatkuvasti painon kanssa, voi että kun olisin vain aikaisemmin tiennyt mistä jatkuva painon nousu, laihiksesta huolimatta johtui.

Keväällä alkoi hälytyskellot soida, kun rupesin miettimään kokoon panoja Limingan ja Nivalan näyttelyihin. Tuolloin täytyi tehdä päätös ja jättää Elsi näyttelyeläkkeelle ja tuon jälkeen sen kunto lähti tasaisesti laskemaan. Olin vakuuttunut, että sillä olisi sydänvika, mutta kesäkuun alussa saatu tieto siitä, että kysymyksessä olikin todennäköisesti kasvain tuli täytenä yllätyksenä. Kuitenkin se selitti miksi laihiksella ollut marsu vain lihoi, kasvainhan se siellä kasvoi ja painoi.

Linssilude.

Muina oireina Elsillä oli jaksamattomuus lämpimällä ilmalla, käytyään syömässä se ei usein jaksanut montaa askelta ottaa, kun se huohottaen lösähti makaamaan. Hetken maattuaan se kuitenkin jatkoi matkaansa ja kun ilmat onneksi alkukesästä viileni, niin Elsin oli helpottui huomattavasti, vaikkei se ihan oma pirteä itsensä ollutkaan. Lisäksi siltä lähti karvat tai oikeammin irtosi karvat tuppoja, jos takapuolen päältä nyppäisi, kyljistä ja niskasta karva ei kuitenkaan irronnut.

Elsi sai kuitenkin onneksi nauttia kesästä näinkin pitkään. Paino sillä alkoi tuossa juhannuksen jälkeen tuntuvasti laskea (maha oli iso kuin ilmapallo, mutta luut alkoivat pikkuhiljaa tuntua paremmin ja paremmin. Niinpä Elsi sai luvan lähteä viimeiselle matkalleen eilen, 12.7.2013. Lepäämään se pääsi vanhan kaverinsa Cilan viereen, Tahvon haaremiin.

Lepää rauhassa ja kivutta rakas Elsi!

Ma Cheri <3

Heinäpedillä on hyvä levätä.

 

Mummo ja Elsi, marsukaapin ensimmäiset asukit.