tiistai 1. huhtikuuta 2014

Lepää rauhassa Queen, tervetuloa Salme + lyhyt esittely Taavista

Saman päivän iltana (28.3), kun Beibe ja poikaset jouduttiin hätä lopettamaan, jouduin lopetuttamaan myös parhaimman hiireni Bandit Queenin. Queenille kasvoi parissa viikossa todella iso (1/3 hiiren koosta) kasvain. Queen ehti melkein 1 vuoden ja 1 kuukauden ikään, joten normaalin pituisen hiiren elämän se ehti viettää. Queenia tulee kyllä ikävä, se oli oma persoonansa ja niin tavattoman kaunis!

Täsä viimeinen kuva Queenista 2/2014 otettu.
 30.3. laumaamme muutti uusi jäsen, kun ranskanluppa Salama, tuttavien kesken Salme tai Selma (kummin päin se nimi kulloinkin suussa vääntyy) asettui taloksi. Salme on 8.6.2010 syntynyt, joten jo vähän iäkkäämpi matami, ihana ja tempperamenttinen tapaus. Se on nyt alkuun majoittautunut sauna-pesuhuone osastolle ja on jo näyttänyt talon kissoille kuka on pomo ;) Tässä kun pakkaset loppuu ja ilmat paranee, niin Salme pääsee ulos isoon ulkotarhaan kaverin kera. Maltan tuskin odottaa, että pääsen tutustuttamaan Salmen sen tulevalle leikatulle poikakaverilleen. Toivotaan, että kaikki suijuisi hyvin ja puputit hyväksyisivät toisensa.

Salme saapuessaan kotiimme 3/2014.


Niin ja Rääpyn muistokirjoituksen yhteydessä taisin mainita uudesta kissastakin. Tosiaankin kun lauma alkoi näyttää kissojen osalta liian pieneltä, niin laumaamme muutti pian 11 vuotias leikattu valkoinen, pitkäkarvainen kollikissa Taavi. Ihana tapaus, joka on yllättävän kivuttomasti sopeutunut elämäämme.

Taavi on valinnut nukkumapaikakseen askartelukangas laatikon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti